Juha Sinisalo on HYRI U17 Ylemmän joukkueen vastuuvalmentaja kaudella 2022-2023!

3.2.2022

HYRI U17 Ylempi joukkueen vastuuvalmentajana kaudella 22-23 toimii Juha Sinisalo! Juha on saanut Riihimäkisen kiekkokasvatuksen sekä pelaajana että valmentajana. Kaudella 21-22 Juha on toiminut HYRI U16 joukkueessa apuvalmentajana.

”Olen toiminut apuvalmentajana jo usean kauden ajan, ja ajatus vastuuvalmentajan saappaisiin hyppäämisestä on ollut mielessä jo pidemmän aikaa. Nyt tuntui siltä, että on oikea hetki ottaa askel eteenpäin omalla valmentajapolulla. Vuosien varrella olen päässyt valmentamaan ja ammentamaan oppia erittäin hyviltä valmentajilta, ja samalla on ollut loistava mahdollisuus rakentaa omaa toimintamallia valmennustyöstä. Into on kova ja fiilikset hyvät tulevan kauden osalta!”, kommentoi Juha tuoretta nimitystään vastuuvalmentajaksi.

HYRI Hockeyn valmennuspäällikkö Harri Kuukasjärvi on innoissaan uunituoreesta sopimuksesta!

”Juha on tehnyt erittäin hyvää valmennustyötä apuvalmentajan roolissa jo usean kauden ajan, ja olen todella iloinen, että Juha halusi ottaa juuri nyt askeleen eteenpäin vastuuvalmentajan saappaisiin. HYRI U17 Ylempi tulee tulevalla kaudella olemaan innostuneen, osaavan, välittävän ja työteliään valmentajan valmennuksessa! ”

Kaudella 2022-2023 HYRI U17 Ylempi joukkueen tavoitteena on pelaajien kehittäminen ja valmistaminen kohti U18 sarjatasoa. Kilpailullisena tavoitteena on pelata menestyksekkäästi U17 Ylemmällä sarjatasolla sekä syksyllä, että keväällä.

Joukkueen kevään ohjelmasta ja valinnoista tiedotetaan lisää myöhemmin kevään aikana.